9.05.2010: Parta&linssit: blogiprojekti
Koodasin joutessani valokuvaavalle ystävälleni Jarkko Mikkoselle ja hänen valokuvaaville ystävilleen blogin: Parta&linssit.
Se on aika hieno, käykää katsomassa!
Esillepano on tietenkin ylläpitävien graafisten jättiläisten luomus, siitä en voi millään ottaa kunniaa. Mielipiteeni tietenkin painoi jonkin verran suunnittelu- ja konseptointivaiheessa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun osallistun minkään näin visuaalisen verkkosivun suunnitteluun. Aiemmin kaikkia projektejani on vetänyt teksti, fontit ja värit. Paras esimerkki lienee tämä MediaKammosen blogin leiska.
Parta&linssit on koodattu Wordpressin alustalle, versiona on 2.9.2.
Kuten todettu, ulkoasu ja sivun suhteet on keksinyt Jarkko, joten en valitettavasti voi laittaa themeä julkiseen jakoon edes ilman bannerin kuvaa. Tosin eihän tuo mikään erinomaisen monimutkainen rakennelma ole: 4 diviä leijumassa keskitetyllä kaistalla. Musta taustaväri on itse asiassa laatikoiden reunuksilla toteutettuja.
Minunkin suosimani oranssin, valkoisen ja mustan sekoituksen keksivät muuten valokuvaajat itse. Lienee muotiväri. Vahva väritys antaa vahvaa kontrastia käyttäville kuville mukavasti lisää värikkyyttä. Se on tietenkin se tärkein seikka ulkoasussa.
On ollut erinomaisen opettavainen kokemus tämäkin. Täytyypä toivoa, etteivät onnistu pilaamaan saittia huonoilla kuvilla. :P
