26.04.2010: Koulutus: Sosiaalinen media
Jyväskylässä koulutusviikonloppua pitänyt Nuori Suomi pyysi kertomaan sosiaalisesta mediasta liikunnan alueiden työntekijöille. Koulutus tapahtui Laajavuoren Rantasipissä 17.4.2010.
Suunnittelin uuden koulutussisällön tilaisuutta varten. Materiaalissa löivät kättä luento sosiaalisesta mediasta, sen määrittelystä ja merkityksestä, sekä työpaja, jossa sovelsimme organisaatioiden hallintaa ja strategista ajattelua.
Tavoitteena oli tuputtaa työntekijätasolle pomomaista ajattelua omista voimavaroista ja oman työn hallinnasta. Tätä olisin itsekin voinut käyttää mediakasvatusprojekteissani. Nimittäin projektityyppinen järjestöduuni on aika kaukana siitä, mitä yliopistossa tällä hetkellä opetetaan – substanssia löytyy, muttei käytännön työkaluja sen jalostamiseksi toimintaan. Ehkä tässä on juuri se ammattikorkean ja yliopiston ero, ja se ero on oikeassa elämässä valitettavasti AMK:n eduksi, vaikka järjestökenttä tuntuu vetävän suunnittelupuolelle lähinnä maistereita.
Noh, sen enempää laajempaan koulutusfilosofiseen ajatteluun menemättä, sosiaalisen median setti oli erittäin kiva vetää. Pohjaksi otin strategiapuolelta resurssipohjaisen ajattelun, jossa organisaatio tunnistetaan nipuksi erilaisia voimavaroja. Nämä voimavarat sitten valjastetaan toimimaan määritellyn tavoitteen saavuttamiseksi.
Tämä oli sopiva käytännönläheinen tapa mieltää se oma työpaikka organisaatioksi. Moni tunnustikin, ettei ollut ikinä ajatellut olevansa resurssi organisaatiossa (inhmillisesti ajateltuna tietenkin). Oman ajan riittävyyttä oli kuitenkin pohdittu, eli nyt löysimme ajatuksille sanat hallintotieteestä.
Aikaa annetiin 3,5 tuntia, jonka käytimme minuutilleen. Keskustelua olisi saanut olla enemmänkin, ja noihin palveluihin saisi kiinnitettyä enemmänkin aikaa – esim. koko päivän.
Laitan oheen tapahtuman luurangon ja aikataulun. Lopullinen tilaisuus sujui suht hyvin raameissa, mutta noin pitkässä koulutuksessa tulee aina joitain heittoja.
Lopuksi vielä huhtikuun puolivälissä julkaistu erinomainen johdatus mediaan järjestötyössä.
SLU:n Urheilun sähköinen media 2.0 (linkki tiedotteeseen). Tuota kannattaa lukea muidenkin järjestötyyppien, kuin urheiluseurojen.
SOSIAALINEN MEDIA
Luento (60 minuuttia):
- Sosiaalisen median määrittely, käyttäjän valta
- Miten niin sosiaalinen media? Mitä on se epäsosiaalinen media?
- Käyttäjät ja palveluihin kuluva aika
- Suosituimmat palvelut, käyttötarkoitus, mahdollisuuksia ja esimerkkejä
some-projekteista
- Mihin sosiaalisen median käyttäjä on menossa? Trendejä ja tulevaisuutta.
SoMe käytännössä:
- Mihin itse käytän viestintää, mediaa ja sosiaalista mediaa? – ryhmiin
jakautuminen, tutustumiskeskustelu parin kanssa (15 minuuttia)
- Miten eri palvelut toimivat, mihin niitä käytännössä käytetään? – demo
ja tutustuminen ryhmässä (30 minuuttia)
- Tauko ja taukoaivojumppa (10 min)
Sosiaalisen median strategia
- Strateginen ajattelu ja sen soveltaminen – luento (15 minuuttia)
- Tehtävä: Mihin käytän viestintää työssäni, mihin haluaisin käyttää
sitä? (15 minuuttia)
- Taukoaivojumppa (5 min)
- Tehtävä: Oman organisaationi rakenne, oma paikkani siinä (15 minuuttia)
- Tehtävä: Resurssien tunnistaminen itsessä ja yhteisössä (15 minuuttia)
- Valmiina: Sosiaalisen median strategiani, miten voisin käyttää somea
omassa työssäni / työpaikallani? (15 minuuttia)
- Loppukeskustelu ja työskentelyn purku (15 minuuttia)
